Naisten osuus asunnottomuudesta on kasvanut huolestuttavasti

Tiedote 29.10.2018


Suomalainen Naisliitto esittää naiserityisten toimenpiteiden lisäämistä, jotta pitkään piilossa ollut naisten asunnottomuus saadaan vähenemään.  Asunnottomat naiset ovat alttiita monenlaiselle hyväksikäytölle ja toisaalta asunnottomuuden takana on monimutkainen syiden vyyhti, jossa mukana ovat esimerkiksi työttömyys ja velkaantuminen sekä huumeongelmat ja jo varhain alkaneet kokemukset hyväksikäytöstä.

Asunnottomia ei saa unohtaa. Asunnottomuus pitää tehdä näkyväksi. Nämä viestit toistuivat,

kun lokakuun 17.päivä vietettiin Asunnottomien yötä. Suomalainen Naisliitto yhtyi näihin vetoomuksiin syyskokouksessaan Vaasassa.

Asiantuntijoiden mukaan asunnottomuuden torjunnassa on syytä huomata, että toimet eivät voi olla aina samoja naisille ja miehille. Asunnottomien naisten erityistarpeet ovatkin nyt keskiössä meneillään olevassa valtakunnallisessa NEA-hankkeessa eli naiserityisyys asunnottomuustyössä.

Vaikka asunnottomuus on Suomessa saatu vähenemään viimeisen viiden vuoden aikana, noin 7000 asunnottoman joukossa on enenemässä määrin naisia ja alle 25-vuotiaita nuoria. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen Aran selvityksen mukaan nuoria asunnottomia oli viime vuonna noin 1 600. Asunnottomia naisia oli suurin piirtein saman verran. Suurimmillaan asunnottomuus on pääkaupunkiseudulla ja isoissa kaupungeissa.

Torjuntatyön jatko on tänä syksynä huolettanut asunnottomia auttavia tahoja. Sote-uudistuksen pelätään hajottavan onnistuneen Asunto ensin -mallin. Siinä asunnottomalle on tarjottu asunto ja sitten lähdetty ratkomaan muita ongelmia sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa. Palveluiden kilpailuttaminen ja digitalisointi askarruttavat niin ikään.

Suomalainen Naisliitto tukee toimia asunnottomuuden poistamiseksi. Hyvinvointivaltiossa ja Suomen ilmastossa kaikilla pitää olla koti eikä kenenkään pidä joutua viettämään öitään kaduilla ja kellareissa.

Suomalainen Naisliitto ry on toiminut 110 vuotta naisten tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolesta.

www.suomalainennaisliitto.fi

Suomalainen Naisliitto 29.10.2018

< Marraskuu 2018 >
Ma Ti Ke To Pe La Su
29303101020304
05060708091011
12131415161718
19202122232425
26272829300102
03040506070809