NAISET PÄÄSIVÄT NÄKYVIIN, Naisten Ääni -kirjoituskilpailu päättyi 31.3.2020

Suomalainen Naisliitto ry:n ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran järjestämä Naisten Ääni -kirjoituskilpailu päättyi 31.3.2020. Kilpailuajankohta oli 6.10.2019 – 31.3.2020. Kilpailun tavoitteena oli kartuttaa tietoa suomalaisten naisten elämästä sekä heidän toiminnastaan oman aikakautensa yhteiskunnassa.

Kilpailun antia voidaan pitää todellisena kunnianosoituksena suomalaiselle naiselle.

Kilpailuun saapui peräti 111 kirjoitusta, jotka on nyt julkaistu Naisten Ääni -tietokannassa. Kirjoitukset tallennetaan myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon.

Saapuneiden kirjoitusten esikäsittely ja siirtäminen tietokantaan on vaatinut runsaasti työtä. Esikäsittelystä ovat vastanneet SNL: n jäsenet Raili Ilola ja Kirsti Ojala. Raili Ilolan mukaan kirjoitukset ovat erittäin tasokkaita, ja ne kuvaavat onnistuneesti myös niitä aikakausia ja yhteiskunnallisia oloja, joissa naiset ovat eläneet. Erityisesti Raili Ilolaa on ilahduttanut se, että merkittävien vaikuttajanaisten lisäksi esiin ovat päässeet monet omassa lähipiirissään merkittävät naiset: äidit, isoäidit, maatalojen emännät. Edustettuna on siis suomalaisen naisen elämän monipuolinen kirjo.

Kirjoitusten arviointi alkaa lähiaikoina. Esivalinnan tekee nelihenkinen raati, johon kuuluvat toimituspäällikkö Kirsi Keravuori Suomalaisen Kirjallisuuden Seurasta, yliopistolehtori Marjo-Riitta Antikainen Helsingin yliopistosta sekä toimittajat Kirsti Pohjonen ja Maija Kauppinen Suomalaisesta Naisliitosta. Esiraati valitsee 10 – 12 parasta kirjoitusta ja toimittaa ne kirjailija Kaari Utriolle arvioitaviksi. Voittajat valitsee kirjailija Kaari Utrio. Kolme parasta elämäkertaa palkitaan 900, 600 ja 300 euron palkinnoilla. Palkintojen jako tapahtuu lokakuussa Hämeenlinnassa 3.10. – 4.10.2020 pidettävän Suomalainen Naisliitto ry:n Minna Canth -seminaarin ja syyskokouksen yhteydessä.

Naisten Ääni-kirjoituskilpailu kuului osana Naisten Ääni -hankkeeseen, jonka tavoitteena on suomalaisten naisten elämää koskevien elämäkertojen keruu ja tallentaminen. Naisten Ääni -tietokantaan on tähän mennessä kertynyt jo yli 800 suomalaisen naisen elämäntarinaa. Hanke jatkuu edelleen, ja tietokantaan toivotaan saatavan edelleen uusia kirjoituksia. Lisätietoa hankkeesta löytyy osoitteesta www.naistenaani.fi

 

Suomalainen Naisliitto 3.4.2020

< Huhtikuu 2024 >
Ma Ti Ke To Pe La Su
01020304050607
08091011121314
15161718192021
22232425262728
29300102030405